Lähteekö Suomi talkoilla nousuun?
Laitetaan se tilaamalla tuotteet pieniltä yrityksiltä!! Lue miten saat Lukkomatilta 10% ale tilauksesta lokakuun 2021 loppuun saakka

Sain jonkin aikaa sitten postissa tulleen kirjeen, jonka päällä luki Suomitalkoot. Avasin kuoren ja siellä oli ohjeet liittyä tällaiseen talkoo porukkaan.
Niinpä sitten muutama päivä asiaa pohdittuani päätin osallistua talkoisiin. Ehkä osallistumista edesauttoi se että kuulumme pieniin yrityksiin, joita korona on koetellut ehkä eniten ja saimme liittyä talkoisiin veloituksetta.
Komeat tarrat tuli mukana ja liimasin ne asennusautoon. Vielä ei kukaan ole kysellyt, että mitkä talkoot?
Googlella hain tietoa asiasta ja jonkin verran tietoa löytyi. Lisää tietoa löytyy heidän sivuilta. Liitän tähän virallisen Suomitalkoot sivuston osoitteen
Ajatus on kaunis ja kannatettava. Kaikkien meidän kannattaisi ostaa tuotteemme tietenkin kotimaasta ja tukea pieniä yrittäjiä.
Ajattelin että omalta osalta koitan sen verran talkoilla, että annan verkkokauppaani tulleesta tilauksesta 10% alennuksen heille jotka sen haluavat hyödyntää.
Jotta se hyödyntäisi myös pientä yritystäni ja saisin siitä tiedon, alennuksen saa tekemällä vähintään kympin tilauksen, siis 10€ ostos ja siitä saa alennusta 10%. käyttämällä koodia: SUOMITALKOOT (kirjoita koodi ostoskori sivulla sen vasemmassa alareunassa olevaan Kupongin koodi kenttään ja klikkaa Käytä kuponki nappia.
Alennuskupongin ehtoja on pari: Se ei toimi toisen kupongin kanssa, eli ei voi saada kahta alennusta päällekkäin.
Käytännössä koodi toimii siis ostokseen joka on yli 10€ mutta alle 350€ ja sen jälkeen sitä ei kannata käyttää koska tuosta 350€ eteenpäin tulee 15% alennus automaattisesti. ( HUOM!! Jos silloin käyttää tätä koodia, se kyllä toimii mutta hinta nousee koska se kumoaa tuon 15% alennuksen.)
Nyt voisi olla hyvä aika hankkia lukot ja vara-avaimet niin kotiin kuin mökillekin. Posti- ja matkahuolto kuskaa niitä kaikkialle Suomeen.
Avain asiat ovat erityisen lähellä sydäntä ja niiden kanssa mieluista on touhuta ja selvitellä. Moneen tarpeesseen löytyy koodin mukaan avaimet noin 40 tuhannen aihion määrästä. Läheskään kaikkia en ole saanut laitettua tänne verkkokauppaan, mutta pikkuhiljaa niitä lisäilen ja jos sinulla on jokin avain josta haluat saada kopion tai koodin mukaan tehdyn uuden vastaavan avaimen mitoilla valmistetun, niin ota ihmeessä yhteyttä.
Yhteyden saa puhelimella: 0440 906400, sähköpostilla: matti@lukkomatti.fi tai tämän sivuston palautelomakkeen kautta. Oikein raikasta syksyä.
Loistavaa palvelua tuli huomattua kuinka palvelu pelaa erittäin nopeasti, ohjeet tulivat mukana lukkorungon karan vaihtoon. Jatkossa tiedossa mistä tuotteet tilaan..Suosittelen jatkossa toisille myös.
Nyt ovi toimii hienosti.
Kiitos.
Kiitos Harri tilauksesta ja tästä erittäin mieltä lämmittävästä palautteesta. Mukava kuulla että homma onnistui! Rauhaisaa joulun odotusta. Ystävällisin terveisin, Matti