Julkaistu Jätä kommentti

Uutena maksutapana Verifone verkkomaksut

26.2.2021 viimeinkin saatiin Verifone BlueCommerce verkkomaksut kauppaan toimimaan.

Olin jo luovuttanut koko BlueCommercen käyttöön oton. 

Kävi kuitenkin niin että 26.2.2021 tuli puhelinsoitto ja henkilö kertoi olevansa Verifonelta ja tiedusteli kokemuksiani BlueCommercen käytöstä.

Kerroin kuinka asia on, että en ole sitä saanut asennettua. Hän tutki asiaa ja kertoi että tosiaan minulla on julkisessa avainparissa ongelma ja sitten hänen avustuksellaan saatiin se ongelma hoidettua kuntoon. 

Pienen säätämisen ja palvelun tarjoajan avustamana saimme kauppaan toimimaan myös BlueCommerce maksutavat. Lisätietoa palvelusta löytyy täältä

Maksutavat ovat pankkien napit:

Aktia, Danske Bank,  Handelsbanken, Nordea, Oma Säästöpankki, Osuuspankki (OP), Paikallisosuuspankki (POP), S-pankki, Säästöpankki, Ålandsbanken. 

Credit-ja Debit- kortit: VISA ja MasterCard.

Mobiilimaksut: Siirto ja MobilePay

HUOM!! Vaikka alla olevassa esimerkkikuvassa  on Collector-luotto sitä ei kuitenkaan ole tarjolla.

Katsotaan nyt miten asiakkaat ottavat tämän maksuvaihtoehdon käyttöön. Nyt siis toimivat rinnakkain Visma Pay ja Verifone verkkomakusut. 

Alla esimerkkikuva Verifone BlueCommerce maksutavoista

Esimerkkikuva on Verifonen sivustolta. 

BlueCommercen maksutapojen näkymä
Julkaistu Jätä kommentti

Maksutavoista, Visma pay, Klarna tai BlueCommerce?

Visma Pay

Visma osti Bambora payform palvelun ja nyt tuli eteen asioiden muokkaus Visma Pay moodiin. Oli siinä rajoilla, että vaihdoin koko maksutapojen vastaanottajaa. Syy oli se että koin muutoksen sellaisena lisätyönä joka harmitti.

Kuten arvata saattaa, yrityskauppa aiheutti myös kustannusten nousua palvelun käytölle. Aiemmin Bamboran palveluna maksutapojen käyttö oli vain tietty prosentti maksusta ja jos palvelua ei käyttänyt, ei myöskään tullut kuluja.

Nyt palvelu muuttui siten että palvelulla on minimi kuukausimaksu, vajaan vitosen kuukaudessa.

Tuo vitonen kuukaudessa on kuitenkin sen verran pieni maksu sinänsä tosi hyvästä palvelusta. Joten päätin kuitenkin jatkaa tämänkin käyttöä.

Niinpäs sitten aloin muuttamaan tuon Bambora palvelun Visman väreihin ja logoihin. Yllä on Visma Pay banneri, jossa on hyvin laajat maksutavat käytössä.

Maksutapa vaihtoehtojen selvitys...

KLARNA Chekout vaihtoehto

 

Tein kyllä tilin myös Klarna Checkout palveluunkin, mutta jostain syystä heillä varmaan on vähän kiireitä ja asia on selvittelyssä. Vuorokausi taitaa olla näissä asioissa lyhyt aika. Koska vuorokauteen ei ole tullut vastausta heiltä.

Klarna mainostaa että on smoothia maksaa Klarnalla  

Tulihan ne Klarnaltakin sopparit aikanaan, on vaan ollut sen verran ohjelmaa, etten ole ehtinyt siihen palveluun perehtyä. Klarna on siitä minua pariin otteeseen muistuttanut. Eli halukkuutta olis tarjota maksutapaa käyttöön.  

Olen sitä tässä pohtinut, että jos saisi asennettua nuo kaikki kolme vaihtoehtoa ja testaisi mitä kautta asiakkaat haluavat maksuja maksaa. Katsotaan nyt miten kehittyy tämä juttu.

 

ja BlueCommerce sitten...

BlueCommerce

Oli jo hyvin lähellä että vaihdoin Bamboran tilalle BlueCommerce maksutapojen palvelun. Palveluun rekisteröityminen oli kuitenkin tehty sen verran vaikeaksi, etten kyennyt minun taidoilla sitä viemään maaliin saakka. Asiasta annoin palautetta heille ja sain kyllä selityksen miksi asiat on tehty vaikeaksi. Syynä on rahanpesuun liittyvät asiat. Aioin jättää sen siihen. 

Päätin kuitenkin vielä kokeilla, hain tiedot Visma Pay palvelusta ja sain kuin sainkin rekisteröityä ja tilattua palvelun.  

Vaan sitten se asennus!!? Onpa tehty vaikeaksi asentaa palvelu omaan Woocommerce verkkokauppaan. Jouduin asiasta laittamaan kyselyä jo asennusvaiheessa, kun en saanut purettua Zip tiedostoa ohjauspaneelin lisää ja asenna lisäosa toiminnon kautta. Sain sitten tiedon että siellä on Zip tiedoston sisällä toinen Zip tiedosto joka on se asennettava moduli. 

Uusi yritys ja niinpäs vain sain sen modulin asennettua. Se ei kuitenkaan vielä riitä että on asentanut modulin, pitää se koittaa saada toimintakuntoon. Taas meni sormi suuhun ja syvälle. Mistä saa avainparit joita asennus pyytää?? Voi että tuskailen mielessäni ei tää voi olla näin vaikeaa.  Vaan se nyt jää tällä kertaa tähän. Onneksi on toimiva tuo Visma Pay (entinen Bambora)


Julkaistu Jätä kommentti

Paluu takaisin Saariselältä.

Loma tekee välillä hyvää...

Lauantaina mentiin Saariselälle ja todettiin että kyllä on hiljaista. Väkeä ei juurikaan näkynyt. Kelit oliva kohdillaan.  Pakkanen oli -10 asteen tuntumassa. Illalla tietenkin vähän enemmän  pakkasta. 

Olemme useana vuonna olleet tammikuussa siellä ja ei näin hiljaista ole kyllä koskaan ollut. 

Hiihtäminen jäi tällä kertaa suorittamatta, mutta vakio pulkkamäen lasku tuli tehtyä

ja luistelemassa käytiin. 

Niin pitäähän se ainakin yksi kätkökin käydä hakemassa.

Se valikoitui nyt aika lähellä tietä olevaksi kätköksi.  Laitoin siitä kuvan, toivottavasti en pilaa tällä kenenkään löytäjän iloa.  

Tällä kertaa reissumme jäi vähän lyhyemmäksi, kuin alunperin suunnittelimme. Lähdimme pois jo keskiviikkona. Kuitenkin loma teki hyvää ja virkisti mieltä.  

Jospa nyt taas jaksaisi painaa töissäkin uusin voimin.

Julkaistu Jätä kommentti

Viikolla 3/2021 hiihdellään

hiihtoa-saariselalla

Saariselkä kutsuu...

Lomaviikko Saariselälle kutsuu tänäkin vuonna. Välillä on mukava päästä lataamaan akkuja komeisiin maisemiin.

Viikon aikana pyrimme olemaan irti  työhommista, toki puhelimen päässä ollaan ja sähköpostikin tavoittaa. Poikamme vastaa talon lämmityksestä ja vartioinnista yhdessä vahtimme kanssa.

Lukkomatin vahti

Yleensä Saariselällä on kolmos viikolla paljon turisteja Japanista ja Aasian maista. Nyt koronasta johtuen taitaa olla tilanne, etta saa olla aika omissa oloissa. Ei liene laduilla ja pulkkamäessä kovasti ruuhkaa.

Toivottavasti sää olisi ennusteen mukainen tulevalle viikolle. Saariselällä näyttäisi olevan mukava pikku pakkanen viikolla.(kuva)

Viikon sää kohdillaan

Palataan taas viikolla 4 uusin voimin lukkohommiin.

Julkaistu Jätä kommentti

Abus- ja Basta merkkiset avaimet kauppaan.

Virtalan koulu talvisessa maisemassa

Menihän se lauantai päivä mukavasti taas kerran näissä avainhommissa. Aamusta kävi yksi asiakas Ligier mopoautoon teettämässä vara-avaimet. Se homma hoitui mukavasti ja pieni hetki istuttiin kahvittelun merkeissä.

On jäänyt vähän tämän blogin pito ja samoin on vähän hitaanlaisesti tullut tuotteita lisättyä kauppaan. Ajattelin että jos laittaisin tuon pyörän avaimien lisäämisen alkuun ja sitten sitä voi lisätä avaimia kun ehtii. Nyt on lisätty siis Abus avaimista yleisimmät ja Basta avaimista muutama. Aihioita on varastossa paljon ja vielä tätä lisäämistä riittää.

Joulu on tosiaan jo kahdentoista päivän päässä. Kyllä aika rientää. Ajattelin etten koronasta laita mitään, mutta sen verran kerron että terveenä on vielä saanut olla ja hommat jatkuu.

Tuo kauppa on kuten olen kertonut, minulle sellainen harrastus. Vielä on paljon opittavaa ja sen olen päättänyt, että tuotteet pyrin laittamaan asiakkaalle mahdollisimman nopeasti. Nyt kun lähestymme Joulua, niin saattaa toimitukset vähän viivästyä ja se johtuu tästä suuresta juhlasta ja sen aiheuttamasta lisääntyneestä pakettien lähettelystä. Toivotaan kuitenkin, että posti kulkisi kaikesta huolimatta.

Kaikesta takkuilusta huolimatta, olen kyllä tyytyväinen tuohon kauppaan. Sitä kautta on tullut jo 66 tilausta ja muutaman tonnin nettomyynti. Ei se vielä mitään suurta osaa näyttele liiketoiminnassa, mutta onpahan mukava lisä. Tuntuu tosi mukavalta kun tilaus kilahtaa koneelle. Tästä lämmin kiitos kaikille tilaajille ja samoin heille jotka ovat sivustolla käyneet kääntymässä. Olisi mukava saada palautetta, että miten kauppaa kannattaa kehittää.

Kiitos kaikille asiakkaille tästä hyvin vaikeasta vuodesta, josta ollaan selvitty. Näillä jutuilla jatketaan kohti vuotta 2021 ja toivottavasti kaikki pysymme terveinä.

Oikein siunattua Joulun aikaa ja Turvallista Uutta vuotta 2021.

Julkaistu Jätä kommentti

WooCommerce verkkokauppa, maksutavat ja toimitustavat.

Presta Shop kaupan kaaduttua ja saatuani sen tilaan, josta ei ollut enää paluuta. Olen kehitellyt uutta verkkokauppaa Woocommercen alustalle WordPress sivustolla. Kauppa on ollut käytössä siellä jonkin aikaa ja samalla sitä olen koittanut kehittää.

Viimeaikojen uusia asioita ovat Bambora Payform maksu alustan käyttöön otto sekä tavaran toimitamiseen Shipit palvelut verkkokaupoille järjestelmän kautta.

Kun en ole mitenkään verkkokaupan asiantuntija, niin nämä asiat on opeteltava kantapään kautta. Tai sitten lähtemällä opiskelemaan asioita verkossa. Siitä vähän seuraavassa ja se liittyy myös edellä oleviin asioihin…

Haluan antaa kiitosta Miia Yliselle vinkeistä kotisivujen tekemiseen. Miian ohjeilla on ollut minulle tosi suuri merkitys ja sieltä löysin seuraavan paikan opiskella lisää näitä asioita. Miian vihjeestä löysin Oppila digimarkkinointi koulutuspaikan ja Taina Norhan piristävät verkkokurssit ja web koulutukset ( Tainalle myös lämmin kiitos).

Tainan ja Oppilan kautta bongasin tuon mahdollisuuden saada verkkokauppaan nuo Bamboran Payform turvalliset maksutavat. Niin että avoimella mielellä ja uteliaalla asenteella näköjään aina oppii jotain uutta.

Aiemmin kuvittelin, että saadakseen sellaiset verkkopankkimaksumahdollisuudet sivustolleen pitää sijoittaa paljon rahaa. Raha on asia jota aloittavalla verkkoakuppiaalla ei juuri ole. Taina vinkkasi Bambora mahdollisuudesta ja siitä, että sen saa ilmaiseksi käyttöön, siis ilman kuukausi, aloitus ja muita maksuja. Aivan huippu juttu aloittavalle verkkokaupalle.

Maksut menevät sitten komissiona verkkokaupan kautta tapahtuneitten maksutapahtumien tilityksen yhteydessä. Idea on siis aika lailla sama kuin monille varmaan tutuiksi tulleissa IZettle ja SumUpp pankkikorttimaksujen palveluissa. Kun verkkokauppa toivon mukaan tulevaisuudessa alkaa toimia vahvemmin, niin sitten on mahdollista päivittää palveluja.

Asia joka minua Oppilan tarjonnassa kiinnosti, oli MailChimp kurssi vasta alkajille ja kurssitarjonnan lupaus “Opi MailChimp kädestä pitäen” kiinnosti kovasti. Sitten vielä sattui niin mukavasti, että Taina oli laittanut Koronan takia kaikki kurssit alennukseen. Tein samantien hankinnan heidän kurssikaupastaan.

Samalla näin kuinka hienosti toimi tuo Bamboran maksupalvelu. Sain ihan oman pankin kautta käydä maksamassa kurssin. Helppoa ja todella mahtava lisä verkkokaupan ostostapahtumaan. Se että Bamboralla oli vielä kaikki ohjeet systeemin yhdistämisestä suoraan WooCommerce verkkokaupan osaksi helpotti valtavasti päätöstä laittaa se omaan kauppaan.

Kävin hiukan kädenvääntöä Bambora Payformin ja Klarnan vastaavan palvelun kanssa, mutta nyt olen ollut tyytyväinen valintaani, Klarna on viime aikoina ollut vähän negatiivisesti esillä uutisissa. Taisi tosin olla uutiset jo viime vuodelta. Ne vain tietenkin aktivoitui nyt kun asiaan tutustuin.

Bambora maksupalvelun kautta on muutama ostos hoidettu ja hyvin se toimii. Monipuoliset maksumahdollisuudet jopa laskulla maksu Jousto luoton kautta onnistuu. Lompakkomaksaminen taitaa olla se tulevaisuuden ja nyky nuorison käyttämä juttu. Sekin onnistuu tuon kautta.

WooCommerce on sikälikin mukava verkkokauppa-alusta, että sille löytyy hyvät Faccebook yhteisö sivut. Selvällä suomen kielellä asioita neuvovat jotka asian osaavat. Hieno juttu.

Julkaistu Jätä kommentti

Onko Kevät koittanut?

onko-kevat

Eipä olisi osannut aavistaa, että tällainen kevät sattuisi joskus kohdalle. Ollaan koronan varjossa etäkoulua ja työtä tehty jo useampi viikko. Nyt aavistus on että alkaisi helpottaa, Uudenmaan eristys purettiin ja korona on tainnut levitä pikkuhiljaa koko maahan.

Työt ovat olleet lähes kokonaan pysähdyksissä. Ihan muutamia työkeikkoja on tullut. Onpa sitten ollut aikaa värkätä näitten harrastusten parissa.

Verkkokauppa on aika rauhallinen. On sentään muutama tilaus tullut sitäkin kautta. Siinä on vielä haastetta, kun pitäisi saada tuotteita vietyä kauppaan ja maksujärjestelmä on sitä vaille, että saisi sen istutettua kauppaan. Vielä siellä on maksutapana se ennakkomaksu pankkiin.

On niin paljon asioita joita en tiedä, onneksi tietoa on saatavana, pitää vaan koittaa opiskella. Verkkokauppa tuntuu ja kuuluu olevan tämän korona-ajan toimintamuoto, johon kannattaa panostaa. Olen vain miettinyt sitä, että onko lukitus- ja turvallisuusalan tuotteet sitten se paras myyntiartikkeli verkkokauppaan.

Viime päivinä on päässyt otsikoihin useampikin yritys, joka oli hakenut koronan takia tukea. Olen miettinyt, että tuki, vaikka pienikin saattaisi olla tarpeen ja helpottaisi meitä pieniä ns. ammatinharjoittaja yrittäjiä tässä tilanteessa. En ole suuria tukia edes toivonut saavani, jospa sen verran jostain tulisi että velvoitteet saa hoidettua ja leivän perheelle.

Julkaistu Jätä kommentti

Hyvää Pääsiäisen aikaa!

paasiainen

Kevät on joutunut jo huhtikuulle. Pääsiäisen viettoon ollaan hiljennytty. Korona virus ei ole poistunut keskuudestamme ja matkustuskieltoja on annettu yleisesti.

Työrintamalla eletään aika rauhallisia aikoja. Vaikuttaa siltä. että koko maa on hiljentynyt ja aivankuin kuulostelee mitä vielä tulee. Toivottavasti ei mitään mullistavaa koronavirus hyökyä tulisi. Olisi mukava palata normaaliin päiväjärjestykseen. Sinällään tämä on mukavaakin, kun saamme olla oman väen kesken ja koulukin käydään kotoa käsin.

Tänään oli koulujutuissa ensi kertaa käytössä Microsoft Teams sovellus ja sitä kautta opettaja otti luokan hallintaan. Meillä vanhemmilla se vaikutti sen, että saimme siirtyä opetuksen valvomisesta keittiön puolelle. Ensimmäinen kokemus teams sovelluksesta oli, että aluksi ei meinannut yhteydet toimia sujuvasti. Hetken säädön jälkeen alkoi homma pelata.

Kyllä tekniikka on ihmeellistä. Pudasjärvellä on asiat yhteyksien puolesta hyvällä mallilla. Kairankuitu valokuitu yhteys on mahdollistanunt etäyhteyksien käytön kotien ja koulun välillä. Uskoisin että täällä ollaan yhteyksien kanssa paremmassa tilanteessa, kuin muualla suomessa.

Valokuituyhteyksistä olemme saaneet täällä nauttia jo yli viisi vuotta. Monella etelämmän suomen alueella vasta rakentelevat verkkoja. Täytyy oikein nostaa olematonta hattua niille henkilöille jotka uskoivat kuitu hankkeeseen ja veivät sen käytännön toteutukseen. Nimiä en viitsi tässä mainita, mutta paikalliset ainakin tietävät.

Niin se verkkokauppa. Sitä olen yrittänyt rakennella tyyliin, hiljaa ja huokealla. Eipäs tässä tilanteessa ole oikein siihen rahaa sijoittaa. Olen tämän projektin kanssa oppinut monia asioita ja huomannut, ettei se ole helppoa edes valmiilla verkkokauppa alustalla sitä toteuttaa.

Yllätyksiä tulee vastaan. Nyt huomasin, että olin liian hätäinen päivittämisen kanssa. Päivitin WordPress version 5.32 -> 5.4 heti kun se tuli mahdolliseksi ja nyt huomaan, ettei olisi kannattanut olla siinä asiassa niin nopea. Paria lisäosaa olen yrittänyt alkaa laittamaan käyttöön ja yllätys yllätys. Tulee ilmoitus ettei lisäosia ole testattu toimivaksi minulla olevan Wp version kanssa. Ei oikein näin aloittelevana verkkokaupan yrittäjänä uskalla alkaa laittamaan sellaisia lisäosia, jos ilmoitus kuuluu ettei niitä ole testattu.

Onhan varmuuskopiot otettuna, mutta sekään ei ihan ole yksinkertaista, että palauttaa aiemman tilanteen, silloin häipyy verkkokaupasta tässä välissä lisätyt tuotteet ja tilaukset. Huh, huh on siinä asioita opeteltavana.

Ai niin minun piti kirjoittaa pääsiäis toivotuksia. Toivottavasti kaikki asiakkaat saatte viettää rauhallisen pääsiäisen ajan ja pysytte terveenä. Eilen oli pitkä perjantai ja silloin rauhoituttiin tärkeimmän sanoman äärelle.

Tänään lauantaina on taas arki ja voimme vähän keskittyä tähän kotisivu asiaan. Heti aamutuimaan päätin ottaa neuvoja vastaan ja ilmoittauduin WP-koulun kurssille. Jospa sieltä Hannulta saisi neuvoja näihin asioihin. Olen niitä jo toki hänen videoistaan saanutkin, kiitos Hannu Jaatiselle niistä.

Toivottavasti pysymme terveinä. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Julkaistu Jätä kommentti

Koronavirus on antanut omaa aikaa :)

Koronavirus on vakavasti otettava asia. Nyt on selvästi merkit näkyvissä, että työt on käyneet todella vähiin. Jos asiasta yrittää löytää jotain positiivista, niin se että on saanut olla paljon kotona ja harrastaa vaikka nyt sitten tällaista verkkokauppa projektia. Nyt sen kanssa touhutessa olen myös sen pannut merkille, että ei ole aivan yksinkertaista tekaista verkkokauppaa.

Tämä on sellaista kokeile ja kompastu hommaa. Hyvä puoli siinä on, että ei tästä kovin kauaksi voi eksyä. Koskapa tekee tätä kotona. Onneksi on hyvät yhteydet olemassa. Sen olen kans laittanut merkille, että englannin kielen hallitsemisesta olisi kovasti hyötyä. Ei sitä kuitenkaan kaikkea voi saada ja kun sitä silloin aikanaan ei tullut opeteltua, niin hyvin hitaasti se oppi menee päähän.

Tänään kuulemma laittavat Uudenmaan eristyksiin, ei sitä olisi vuoden vaihtuessa osannut odottaa tällaista. Olen kyllä heittänyt sellaisia tulevaisuuden näkymiä, koronasta mitään tietämättä, että joskus vielä tulee aika jolloin pohjois-suomi saa uuden nousukauden. Aika näyttää tuleeko näin käymään koronan takia.

En väitä, että korona lisäisi työtä ja toimeentuloa täällä pohjoisessa. Saattaa vaan käydä niin, että joku muukin etelä-suomessa tulee samaan johtopäätökseen meidän kanssa. Etelässä oli omat etunsa, mutta kyllä pohjoisen rauhallisuus ja hyvä fiilis sekä ystävälliset ihmiset ja luonnonläheisyys vie voiton.

Olemme täällä asuneet jo pidempään kuin etelässä. Eikä yllättävä kyllä ole hinkua lähteä mihinkään täältä. Katsotaan nyt käykö samalla tavalla kuin oli joskus sotien jälkeen, että etelästä ihmiset tuli näille koillismaan kairoille työn ja ruuan perässä. Aika näyttää.

Nyt kuitenkin mennään eteenpäin kohti valoa ja kesää. Toivotaan että tämä korona olisi kesään mennessä historiaa. Sekin asia nähdään. Kaikkea hyvää toivottelen asiakkaille, niin uusille kuin entisille.

Julkaistu Jätä kommentti

Niin se Presta Shop hävisi

Aikani säädin juttuja ja niin se vaan meni Presta Shop kauppa aivan toimintakyvyttömäksi. Onneksi oli varmuuskopiot, tai ainakin niin oletin homman hoituvan. Ajattelin että toimimaton kauppa pois ja uusi asennetan tilalle ja palautetaan varmuuskopio.

Homma ei käyny niinkuin suunnittelin, vaan Presta Shopin kauppaa ei enää sitten saanutkaan asennettua uudestaan. Ei sitten millään onnistunut.

Onneksi minulla oli aloitettuna tämä WC kauppa. Ei hävinnyt ihan olemattomiin koko verkkokauppa.

Siinä se nuoruus hupenee, ennen tuumattiin kun asiat ei oikein suju. Tämä on nyt sellaista tahmailua tämä minun verkkokauppa maailmaan mukaan lähtö.

Jospa vähitellen saan lisäiltyä tänne noita tuotteita, tämä varmaan välttää minun verkkokauppa tarpeeni. Pientä finistelyä tässä on ja se on hyvä asia.

Tämä päivä tuntui välillä melko vastustelevalta, mutta iltaa kohti mieliala alkoi kohota. Kävimme saunassa ja sehän kruunaa vähän huonommankin päivän.

Korona virus on jatkanut myllerrystään ja nyt jo pääkaupunkiseudulle kaavailevat eristystä. Saapa nähdä mitä tästä oikein tulee.

Päivä kerrallaan mennään ja terveenä onneksi on saatu vielä olla.

Nyt kello on sen verran paljon, että lähden unten maille.